lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kivien istuttamistavoista

Tässä postauksessa muutama idea pyörtö(capuchon)hiotun kiven istutusmalleista + esimerkit viistehioittujen kivien rivi-ja kynsi-istutuksista ja hiertämällä istuttamisesta. En puutu tässä sen enempiä kivien hiontaan joka siis on oma taiteenlajinsa :).

Capuchonhiottujen kivien istutustavoista

Pyörtöhiotulla kivellä tarkoitetaan kiveä joka on hiottu yläpinnaltaan pyöreäksi ja alapinnaltaan suoraksi. Niitä voi olla eri mallisia (siis ylhäältä päin katsottuna), pyöreitä, ovaaleja, neliskulmaisia, isoja, pieniä jne. Valmiiksi hiottujen kivien koot menevät yleensä tietyn kaavan mukaan ja muita kokoja on miltei mahdoton löytää ellei sitä itse hio tai löydä jotakuta joka suostuu sellaisen hiomaan. Koska valmiiksi hiottuja kiviä saa tänä päivänä suht edulliseen hintaan on kiven hionta valitetavan katova taito, mutta onneksi monet kansalaisopistot ja erilaiset kiviharrastajien kerhot siirtävät tätä taitoa eteenpäin uusille sukupolville :).


Pyörtöhiotut kivet voivat olla läpinäkymättömiä eli opaakkeja kuten esim. onyx tai turkoosi, tai läpikuultavia kuten ametisti tai granaatti. Pyörtöhiottu kivi istutetaan usein umpi-istukkaan eli kiven ympäri menee hopeinen "panta", joka on kauttaaltaan painettu kiven päälle niin että se pitää kiven tukevasti paikallaan. Tämä kaikki siis edelleen tehdään käsin: suunnitellaan, lasketaan ja mitataan tarvittavat osat hopealevystä, muotoillaan ne halutulla tavalla, juotetaan toisiinsa, viimeistellään ja aivan viimeiseksi asetetaan kivi paikalleen ja istutetaan se painamalla hopea kiven päälle. Kun kivi on tukevaati paikallaan, tehdään vielä loppukiilloitus.

Kiven ympärille tulevaa pantaa voidaan muotoilla eri tavoin, siihen voidaan tehdä reikiä tai koloja. Kiven taakse jäävä levy voi myös olla umpinainen tai siihen voidaan tehdä halutun mallinen reikä. Näin kivi näkyy siis sekä korun etu- että takapuolelta. Joskus näin tehdään vaan koristellisuuden vuoksi, joskus sen takia että läpikuultavan kiven sävy ei muuttuisi taakse jäävän levyn vuoksi. Myös muita erilaisia tapoja istuttaa pyörtöhiottu kivi on toki olemassa esim. kiven tausta voidaan muotoilla niin että itse taustasta nousee kiven päälle "kynsiä", jotka pitävät kiven paikoillaan. Tälläisen projektin pääsen toivottavasti esittelemään teille lähiaikoina oheisessa kuvassakin vasemmassa ala kulmassa näkyvään isoon rhyoliittiin liittyen :)

Capuchon-hiottuja kiviä.
Aikaisemmin esiteltiinkin jo ns.kahvisormus ja säädettävään levysormus, johon oli istutettu granaatti. Alla aivan mielettömän upea ametisti istutettuna säädettävään sormusrunkoon. Sormus on tilaustyö, kiven koko  24 x 18 mm.

Ametistisormus, tilaustyö, kiven koko 24 x 18 mm

Alla olevaa onyx sormusta on tehty ja myyty paljon. Kiven ympärillä on "lieri", joka korostaa kiveä, nostamalla sitä esiin rungosta. Ajattoman tyylikäs sormus tilanteeseen kuin tilanteeseen :) tähän sormukseen on myös korvakorut ja riipus. Koko setti tulee www.feodora.fi:hin muutaman kuukauden sisällä :)


Onyx sormus lierillä. Kiven halkaisia 10 mm.

Yllä olevaan sormukseen sopiva riipus.
Riipuksen halkaisia n. 3 cm.
Yllä olevaan sormukseen sopivat korvakorut.
Kiven halkaisia 8 mm.

Seuraava riipus on yksittäiskappale, jossa näkyy hyvin kuinka capuchon hiotun kiven reunan ympärille painettua "hopeapantaa" voi muotoille sopimaan korun muuhun ideaan. Kuvassa näkyy myös selvästi kuinka hopea pitää kiveä paikallaan.


Haluan vielä näyttää teille kuvan alla olevasta riipuksesta, joka on yksittäiskappale ja sen halkaisija on 3 cm. Tuo pitsiakaatti on vain niiiiin kaunis, käsittämätöntä kuinka upeita kuvioita luonnosta löytyvien kivien sisältä paljastuukaan niitä hiottaessa :).



Viistehiottujen kivien istutuksesta

Viistehiottu kivi on hiottu viisteille (vrt. hiottu timantti), jotka taittavat kauniisti valoa. Viistehiottuja kiviä (kuten capuchon hiottujakin) on sekä synteettisiä että aitoja.

Synteettiset kivet ovat erittäin kestäviä, teollisesti tehtyjä kiviä. Ne eivät siis ole lasia tms. muovia vaan koostuvat samoista "aineista" kuin luonnonkivet ja ovat kaikilta fyysiltä ja kemiallisilta ominaisuuksiltaan kuin oikeat jalokivet. Ainoa ero synteettisten ja oikeiden kivien välillä on että em. eivät ole luonnon muokkaamia vaan ihmisen tekemiä ("man made"). Ne ovat niin aidon oloisia että vain asijantuntijan harjaantunut silmä erottaa aidon synteettisestä. Synteettisten kivien etuja ovat tasalaatuisuus ja värien sekä kokojen kirjo jossa niitä on saatavilla. Koska synteettiset kivet siis ovat kiviä sillä ainoalla erotuksella että ne ovat tehtyjä, eivätkä luonnossa muovautuneita,  ne eivät ole arvottomia, mutta ne ovat huomattavasti edullisempia kuin oikeat jalokivet. Edullisuuden ja kestävyyden ansiosta nämä kivet ovatkin useasti oiva valinta koruun.





Viistehiottujen synteettisten kivien kirjoa.



En mene tällä kertaa tämän syvemmälle jalokivien tai muidenkaan kivien maailmaan vaan yritän roikkua aiheessa eli viistehiottujen kivien istutuksessa.

Jotta viistehiotun kiven koko loisto pääsisi esiin on kiven saatava mahdollisimman paljon valoa. Siinä missä pyörtöhiottu kivi usein istutetaan umpi-istukkaan viistehiottu kivi istutetaan usein rivi- tai kynsi-istutuksella. Alla olevat kuvat olen valinnut tähän siksi että niistä eri istutustavat näkyvät suhteellisen selvästi.

Umpi-istukkaan istutettu viistehioittu kivi.
 

Rivi-istutus on monelle tuttu, usein näkee timanttisormuksia joissa on tällä istutustyylillä 1,3 tai 5 kiveä. Tässä ao. sormuksessa on ensin profiililtaan neliskulmaisesta langasta tehty sormusrunko. Rungon valmistuttua siihen on huolellisesti mitattu kivien kohdat, porattu kiville kartionmuotoiset reiät ja muotoiltu kiviä paikallaan pitävät "kynnet". Kynnet on muotoiltava niin, että kivet saavat mahdollisimman paljon valoa, mutta hopeaa jää tarpeeksi kiven istuttamiseen tukevasti paikalleen. Istuttaminen on aloitettu keskimmäisestä halkaisijaltaa 3 mm olevasta kirkkaasta kivestä (CZ white) jonka jälkeen on istutettu 2,75 mm halkaisijaltaan olevat pinkit (CZ pink) kivet ja niiden jälkeen myös 2,75 mm lilat (CZ ametysth) kivet. Kivien ollessa synteettisiä on sormukseen mahdollista saada vaikka minkä väriset kivet.


Rivi-istutus, kivet synteettisiä.



Rivi-istutuksen voi tehdä myös esim. sormuksen pintaan, ei siis upotettuna runkoon. Alla olevassa sormuksessa ei ole riviä kiviä, vaan joka puolella antiikki runkoista sormusta on yksi rivi-istutuksen tekniikalla istutettu sormus. Sormuksen pinnassa on myös neljää eri pintakuviointia jokaisen kiven  väleissä ja sormus on patinoitu. Tämä sormus on muuten mieheni kymmenenvuotishääpäivälahja <3 kivet kuvaavat lapsiamme ja sisällä on teksti "ten years after, still alive" ;)


"Ten years after", kivet CZ white.

Toinen monelle tuttu viistehiotun kiven istutustapa on ns. kynsi-tai kruunuistutus. Tällöin kivelle tehdään "kastikka", johon sahaamalla, viilaamalla ja filssaamalla (hiomalla) muotoillaan kynnet/koura/kruunu. Tämän jälkeen tai ennen tätä tehdään sormuksen tms. korun muu osa, koru "kootaan" ja viimeistellään jonka jälkeen kivi asetetaan paikoilleen ja kärjet painamalla saadaan kivi "istumaan" paikoilleen. Viistehiottu kivi voidaan siis istuttaa myös umpi-istukkaan, joka on kartionmuotoinen ja sen yläreuna painetaan kiven reunan päälle pitämään kiveä paikoillaan, kuten capuchon hiottua kiveä istuttutaessa.

Reimari istutuksessa on myös "kynnet" kuten kruunuistutuksessa, mutta ne tehdään eri tavalla. "Reimarin" tekoon käytetään ohutta hopealevyä ja lankaa, langat juotetaan levyn reunoille, koru tehdään valmiiksi (alla olevissa kuvassa reimarit on juotettu kiinni "haararunko"-sormuksiin), viimeistellään ja kivi asetetaan reimariin niin että se lepää reunastaan hopealevyn varassa. Levyn yli tulevat "kynnet" eli hopealangat muotoillaan oikean pituisiksi ja muotoisiksi ja painetaan kiven päälle.

Näistä kahdesta täysin poikkeava istutus tapa on hiertää viistehiottu kivi hopeaan. Hiertämällä istuttaessa hopeaan tehdään oikean kokoinen paikka kivelle, kivi asetetaan tähän koloon ja sen ympärillä jäävää hopeaa hierretään kiven reunan päälle juuri sen verran että kivi pysyy tukevasti paikoillaan.

Kruunuistutus, kivi CZ lavender.

Reimari-istutus, kivi CZ ametysth.

Reimari-istutus, kivi synteettinen rubiini.

Hiertämällä istutettu, kivi CZ ametysth.

Erilaisia istutustapoja on siis monia ja yllä niistä esitelty vasta muutama. Välillä tulee eteen tilanteita, joihin näistä jo olemassa olevista istutusmentelmistä ei mikään yksinkertaisesti tunnu sopivalta. Tälläisissa tilanteissa kuten ao. tilaustyönä tehdyssä riipuksessa, johon on istutettu asiakkaan oma aikoinaan australiasta tuotu topaasi, ei euta muu kuin keksiä tapa jolla kivi saadaan istumaan haluttuun kohtaan halutulla tavalla. Tässä sydämessä päädyttiin juottamaan langat suoraan levyyn, johon porattiin myös reikä kiven kärkeä varten. Langat muotoiltiin kuten reimari-istutuksessa ja painettiin kiven päälle pitämään se paikallaan.


"Syke", kivi topaasi.


Seuraavalla kerralla vähän kiviä kevyempää aihetta, eli sepustusta korvakoruista, niiden osista kuten koukuista sekä jotain yleistä käsintehdyistä lukoista.

2 kommenttia:

  1. Miten tuon "Syke" korun pintakuviointi on tehty? Näyttää aivan upealta!

    VastaaPoista
  2. Syke-riipuksen pintakuvio on vasaroitu, tätä samaa pintakuviota löytyy meidän muistakin koruista esim. sormuksista :).

    VastaaPoista